sunnuntai 21. kesäkuuta 2015

Oppimistehtävä nro uno

Vanhan kertausta ja uuden opettelemista

Tehtävänä oli siis kertoa kahdesta jo tutuksi tulleesta sosiaalisen median sovelluksesta tai ympäristöstä, joten minäpä kerron jo aiemmin mainitsemistani Facebookista ja Pinterestistä, joista toista käytän melkein päivittäin ja toista hyödynnän harvemmin.

Pinterest on kuin virtuaalinen ilmoitustaulu, johon voi kerätä linkkejä ja kuvia, joita toiset käyttäjät ovat jakaneet ja muodostaa eri aihealueisia ilmoitustauluja, jotka voi tallentaa itselleen. Palveluun tulee luoda oma tili (esim Facebookin tai Twitterin kautta), mikä on maksutonta. Pinterest tarjoaa mahdollisuuden luoda ja ylläpitää kokoelmia, jotka ovat sidottuna johonkin teemaan, kuten tapahtumaan, juhlapyhään tai harrastukseen. Esimerkiksi lastenjuhlaideoita, askarteluideoita, matkailuideoita, sisustusideoita jne.  Käyttäjä voi myös selata muita linkki-/kuvakokoelmia, poimia (pin it) niistä osia omiin kokoelmiinsa  ja ilmoittaa tykkäävänsä linkistä/kuvasta ja jakaa omia linkkejään ja kuviaan. Pinterestissä voi myös seurata esim. tuttujen käyttäjien liikkeitä, ideoita ja tauluja.

Pinterest voi aluksi vaikuttaa epäselvältä, koska on vaikea hahmottaa mistä on lähdettävä liikkeelle. Sivun ylälaidassa on hakukenttä, johon voit kirjoittaa esimerkiksi jonkin mielenkiinnonkohteesi tai vaikkapa julkisuuden henkilön nimen. Jos kirjoittaa esim. toimintaterapia hakukenttään, tulee hakutulokseksi paljon englanninkielisiä linkkejä ja kuvia, joita voi lisätä suosikeihin, lähettää eteenpäin tuttaville ja lisätä omiin tauluihin, omiin kategorioihin. Hakukentän alle tulee myös aihealueeseen liittyviä alakategorioita kuten: activites. ideas, kids, motors, hands. Näistä kun klikkaa vaikka hands painiketta, löytyy erilaisia linkkejä mm. käsiortooseista, harjoituksista ja apuvälineistä. Näitä vinkkejä ja ideoitahan on helppo hyödyntää työelämässä ja jakaa myös omia ideoitaan muiden hyödynnettäväksi. Itse olen hyödyntänyt Pinterestiä esim. Puutarhanhoito toimintaterapiassa -opintojaksolla, hakemalla erilaisia puutarha-aiheisia, innovatiivisia ideoita, joita pystyimme soveltamaan projektiimme. Pinterestistä voi löytää lukemattomia ideoita toimintaterapian toteuttamiseen erilaisten asiakasryhmien kanssa. Sieltä löytyy valmiita "tauluja" esim. eri asiakasryhmille. Toimintaterapiassa sitä voisi käyttää asiakkaan kanssa esim. erilaisten askartelu / leikki-ideoiden selailemiseen terapiaa suunniteltaessa.

Facebookiin luodaan omalla nimellä profiili, jonka voi pitää julkisena tai yksityisenä. Jos ystäviäsi / tuttaviasi / työkavereitasi on Facebookissa, voit etsiä heidät ja pyytää heidät kaveriksi, jolloin sinulla on mahdollisuus nähdä heidän tekemiään tilapäivityksiä, linkkijakoja ja Facebooktililleen lataamiaan kuvia (mikäli he hyväksyvät kaveripyyntösi). Facebookissa on myös paljon yhteisöjä, joihin on mahdollisuus hakea ja sisään päästyään jakaa aihealueeseen liittyviä linkkejä, kuvia, ideoita jne. Yritykset voivat myös luoda profiilin Facebookiin ja mainostaa tuotteitaan / palveluitaan ilmaiseksi. 

Työelämässä en lähtisi Facebookia hyödyntämään tietosuojaturvallisuuden vuoksi muuten kuin erittäin pintapuolisesti esim. luomalla suljettuja ryhmiä, joissa voisi yhteistyökumppaneiden kanssa suunnitella jotain koulutuspäiviä, toimintapäiviä tms. Opiskeluissani olen hyödyntänyt Facebookia alusta asti. Toimintaterapiaryhmällämme on omat facebooksivut, joihin jaamme ajankohtaista tietoa opinnoistamme yms (tämä siis suljettu ryhmä). Joillekin opintojaksoille on luotu vielä omat ryhmänsä, joissa olemme sopineet työtehtävistä, aikatauluista ja jakaneet linkkejä yms opintojaksoon liittyvää.

Toisena tehtävänä oli tutustua, johonkin minulle uuteen sosiaalisen median sovellukseen, palveluun tai toimintaympäristöön. Tähän valitsin Whatsappin, jonka latasin puhelimelleni eilen kaverin kehotuksesta. Tämähän on pikaviestinpalvelu älypuhelimille, jonka avulla voi lähettää viestejä, kuvia ja videoita, joko ryhmille tai yksilölle. Lataamalla Whatsappin puhelimeesi, näet yhteystietoluettelosta ketkä muut tuttavasi käyttävät tätä sovellusta. Viestien lähettäminen on ilmaista, mutta sovellus veloittaa käyttäjältä vuodessa hurjat 89 centtiä.

Tätäkään sovellusta en välttämättä toimintaterapeuttina töissä hyödyntäisi tietosuojaturvallisuuden takia. Toisaalta esim. ryhmäsuunnitteluja moniammatillisen tiimin kanssa tehtäessä, voisi Whatsappia hyödyntää työpuhelimilla. Tällöin asiakkaiden / potilaiden yksityisyyssuojasta tulisi kuitenkin pitää tiukasti kiinni.

Vielä yhteenvetona, miten toimintaterapeutin työssä voisi hyödyntää erilaisia sosiaalisen median härpäkkeitä: Ideoiden ja toimintamallien jakaminen toisille alan ammattilaisille, moniammatillisen tiimin konsultoiminen ja yhteydenpito sekä yritystoiminnan mainostaminen.

Kävin kurkistelemassa saman alan opiskelijoiden blogeja nähdäkseni, mitä muita sovelluksia meidän alalla olisi mahdollisuus hyödyntää ja miten he näkivät mahdollisesti samojen sovellusten hyödyt verrattuna omiin näkemyksiini:

http://toikosomessa.blogspot.fi -blogissa oli mielenkiintoisia ja monipuolisia näkemyksiä siitä, miten toimintaterapiassa voisi erilaisia sovelluksia hyödyntää. Twitterin käytöstä ja esim. palveluiden keskittämisen haasteista ja sos.median hyödyntämisestä siellä lisää.

http://someviidakko.blogspot.fi/ -blogissa käsiteltiin sosiaalisen median hyödyntämistä vertaistuen hankkimisesta, mitä en itse tullut ajatelleeksi. 

Linkkejä:
http://www.digitoday.fi/tyo-ja-ura/2013/08/15/some-taidot-hakusessa-kohta-tiput-karryilta-tyoelamassa/201311289/66 "Sosiaalisen median tärkeys alkaa näkyä myös työelämässä. Asiantuntijoiden mukaan muutosvastarinta on turhaa: joko sometat töissä tai olet pian työtön."

 http://www.yksityinenkielitoimisto.net/yk/sosmedia/index.php
 "Onko blogien, wikien, Facebookin, Twitterin ja YouTuben käytöstä hyötyä vai haittaa? Voiko näillä työkaluilla tehdä jotain hyödyllistä vai kuluuko työnaika joutavaan verkkojutteluun?"



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti